Pemiva on perheyritys, mihin kuuluu isä, lapset ja lasten puolisot. Jokainen meistä tuo erilaista osaamista yritykselle ja vahvistaa yrityksen toimintaa ja palveluita. Yrityksen kotipaikka on Helsingissä, mutta lasten levittäydyttyä maailmalle toimialue on myös kasvanut sen myötä Kokemäelle, Satakuntaan.
Miltä me näytämme ja osaamme?
Näytämme samalta, kuin kaikki muuutkin.
Sanni Wallin
– Perheen vanhin lapsi
– 27 vuotias kolmen pojan äiti.
– Koulutukseni: Lähihoitaja (lasten ja nuorten kasvatus ja hoito), äitiysliikunnan ja ravinnon valmentaja, doula, merkonomi erikoistuminen markkinointiviestintään ja tapahtumatuotantoon. Opintojen ohella opiskelin verkkosivujen tekoa.
– Kokemukseni verkkosivujen/verkkokauppojen tekeminen ja päivittäminen. Markkinointisuunnitelmien tekeminen. Yritysten markkinoinin hoitaminen ja asiakkaisiin yhteyden pitäminen. Myyntiesitteiden ja logojen suunnittelu.
– Hehkun puolen kaikki osaaminen.
– Olen moniosaaja, oikein tehopakkaus, idearikas, oma-aloitteinen, järjestelmällinen, tarkka ja täsmällinen. Kaksi täysin eri osaamisalaa täydentävät hyvin toisiaan ja nautin työstäni todella paljon.